Iker Casillas hyppäsi haukutun Liverpool-veskarin tueksi – ”Hän on ihminen kuten me kaikki!”
Liverpoolin maalivahti Loris Karius pelasi eilen Liverpoolin maalinsuulla harjoitusottelussa Borussia Dortmundia vastaan.
Kariuksen ottelu ei mennyt aivan putkeen. Saksalaisvahdin avaukset menivät vastustajille, ja ottelun viimeiseksi maaliksi jäänyt Dortmundin 3-1 -johtomaali meni hänen piikkiinsä. Christian Pulisic laukoi helpon vedon, jonka Karius sylki eteensä suoraan Jacob Bruun Larsenin jalkaan, joka sijoitti pallon tyhjään reppuun.
Useat henkilöt ja pelaajat ovat kuitenkin osoittaneet tukensa Kariukselle hänen heikoista otteistaan huolimatta. Karius sai viime kauden Mestarien liigan finaalin jälkeen valtavan kritiikkiryöpyn päästettyään kaksi todella helppoa maalia selkänsä taakse.
Nyt espanjalainen maalivahtilegenda Iker Casillas on hypännyt Kariuksen tueksi. Mies kirjoitti eilisen ottelun jälkeen Twitteriin viestin, jossa hän tukee saksalaista kollegaansa.
– Eikö tämä hyökkäys Kariusta kohti lopu ikinä? Puhun hänestä niin kuin moni muukin maalivahti. Maailmassa on niin paljon isompiakin ongelmia kuin tämä. Jättäkää poika rauhaan! Hän on ihminen, kuten me kaikki, kuuluu viestin raaka suomennos.
Lähde: Sportbible
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Suomen joukkue Tour de Skille nimetty
- Aleksander Barkov palasi voitokkaana
- Viaplay esittää jatkossa taito- ja pikaluistelua
- Patrik Laine iski hattutempun – Teuvo Teräväiselle myös kolmen pisteen peli
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa