Huuhkajien joukkueeseen muutos – ”Vähän ikäviä uutisia”
Huuhkajien EM-joukkueeseen on jouduttu tekemään yksi muutos loukkaantumisen takia. Sauli Väisänen kärsii selkävammasta ja hänen tilalleen kisajoukkueeseen nousee mukaan Nicholas Hämäläinen.
Markku Kanerva asteli torstaina lehdistötilaisuuteen hieman vakavalla mielellä ja syykin paljastui pian. Väisänen ei pysty pelaamaan EM-kisoissa selkävamman takia. Hänen tilalleen nimettiin Nicholas Hämäläinen, joka on ollut joukkueen mukana siitä huolimatta, että jäi alkuperäisen kisajoukkueen ulkopuolelle.
– Vähän ikäviä uutisia. Sauli Väisänen loukkasi Ruotsi-pelissä selkänsä. Aluksi ajattelimme, että kyseessä on lihasvamma ja olimme toiveikkaita sen suhteen. Hän pystyi harjoittelemaan vielä, mutta hän tunsi vähän kipuja. Hän jätti eiliset harjoitukset kesken ja päätimme kuvauttaa hänen selkänsä tänä aamuna, ja valitettavasti saimme ikäviä uutisia. Siellä on lannerangan kahden nikaman poikkihaarakkeessa kaksi murtumaa. Se vaatii 4-6 viikon toipumisen, muttei operaatiota. Eli Sauli on joukkueesta pois ja todella ikävä juttu, Kanerva kertoi joukkueen torstaisessa lehdistötilaisuudessa.
Kisajoukkueesta saa vaihtaa pelaajia ensimmäiseen peliin saakka lääkinnällisistä syistä, mikäli loukkaantuminen tai sairaus on tarpeeksi vakava. Väisäsen loukkaantumisesta on mennyt tieto UEFA:lle ja Kanerva odottaa saavansa vihreän valon nostaakseen Hämäläisen mukaan.
– Olen lähes varma, että saamme UEFA:lta luvan korvata Väisänen Nicholas Hämäläisellä, Kanerva totesi toiveikkaana.
Huuhkajat pelaa viimeisen harjoitusottelunsa perjantaina Olympiastadionilla Viroa vastaan. Elisa Viihde Viaplay –suoratoistopalvelu ja V sport jalkapallo –kanava näyttää ottelun suorana lähetyksenä. Viaplay ei tarvitse voimassa olevaa tilausta, mutta vaatii rekisteröitymisen palveluun.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja