Huuhkajat lähtee Italia-peliin ”nöyrästi, mutta hyvällä itseluottamuksella” – yksi vastustajan ongelma luo uskoa
Suomen jalkapallomaajoukkue avaa EM-karsintataipaleensa lauantaina pelaamalla vierasottelun Italiaa vastaan Udinessa. Suomi on jättihaasteen edessä kohdatessaan jalkapallon mahtimaan.
Suomen kapteeni Tim Sparv luulee melko pitkälti tietävänsä, millaista kaavaa peli saattaa noudattaa. Hän kertoi Week of Football -podcastissa, millä asenteella Suomi lähtee otteluun.
– Nöyrästi, mutta hyvällä itseluottamuksella. Luulen, että kun kohtasimme Kroatian 1,5-2 vuotta sitten, tulee ehkä vähän samanlainen peli. Vastustaja pitää palloa ja Suomi iskee vastaan.
– Luulen, että meidän täytyy tiedostaa, että Italia tulee hallitsemaan peliä. Menemme ilman muuta pelaamaan puolustuspelin kautta. Se on niin tärkeää, että pidetään oma maali puhtaana, että meillä on vielä mahdollisuus tehdä jotain viimeisen vartin aikana.
Erityisesti yksi asia – maalinteko – on tuottanut Italialle vaikeuksia viime aikoina. Siitä kertoo sekin, että saapasmaan valmentaja Roberto Mancini valitsi Suomea ja Liechtensteinia vastaan pelattaviin otteluihin jopa poikkeuksellisen paljon hyökkääviä pelaajia.
– Mitä olen nyt nähnyt Italian peleissä, ja mitä olemme nähneet palavereissa on, että Italia ei ole tehnyt niin paljon maaleja kuin mitä voisi odottaa. Puolaa, Ukrainaa ja Portugalia vastaan he ovat olleet vaikeuksissa, ja se antaa meillekin uskoa, että voidaan tehdä jotain samanlaista, Sparv sanoi ja painotti, että Suomen puolustuspelin on oltava kurinalaista.
Week of Football -podcastin voit kuunnella täältä.
Huuhkajat kohtaa EM-karsinta-avauksessaan Italian Udinessa lauantaina klo 21.45 Suomen aikaa. EM-karsinnat näkyvät Viasatilla ja Viaplayssa, joka näyttää kaikki karsintaottelut. Huuhkajien kaikki karsintaottelut näkyvät myös Viafreellä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja