Huuhkaja-tulokas: ”Olen ylpeä”
Huuhkajissa uransa ensimmäisen ottelun Ruotsia vastaan viime keväänä pelannut Jasin Assehnoun on tyytyväinen siitä, että näytöt uudessa seurassa, Emmenissä, takasivat valinnan nytkin Markku Kanervan ryhmään. FC Lahdessa läpimurtonsa tehnyt laituri on valmis vastuuseen, kun Suomi kohtaa Walesin keskiviikkona Olympiastadionilla.
– Olen todella kiitollinen ja ylpeä siitä, että saan edustaa Suomea. Yritän antaa kaikkeni, jos minuutteja tulee ja toivottavasti viikko sujuu hyvin osaltani. En ole sen tarkemmin vielä miettinyt peliaikaani, sillä olen jo tyytyväinen, että minut on kutsuttu mukaan joukkueeseen. Olisi todella hienoa voittaa jokainen peli, Assehnoun kertoo Palloliiton verkkosivuilla.
Kesäinen siirto Hollantiin on myös tyydyttänyt Assehnounia.
– Minulla oli muutama muukin vaihtoehto ja olisin vielä voinut odotella muitakin halukkaita, mutta lopulta siirto eteni kuitenkin sujuvasti. Emmen oli kiinnostunut ja kaikki vaikutti todella hyvältä seurassa. Päätin sitten tulla tänne, enkä ole katunut valintaani. Jalkapallokulttuuri ja fanit ovat huikeita Hollannissa, entinen Veikkausliigatähti sanoo.
Suomi kohtaa Walesin keskiviikkona Olympiastadionilla. Otteluun otetaan 8500 katsojaa, mutta sitä voi seurata studioineen myös Elisa viihde Viaplayn palvelusta
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja