Huippuhiihtäjä uskoo tosissaan puhtaaseen urheiluun: ”Maailma on murrosvaiheessa”
Tour de Skillä hiihtävä ja Lahden MM-kisoihin valmistautuva Matti Heikkinen kertoo MTV Sportin haastattelussa mielipiteitään dopingista.
Hiihto- ja koko urheilumaailmaa puhuttivat jälleen vuonna 2016 lukuisat doping-käryt. Hiihdon puolella suurin pommi räjähti, kun suosittu norjalainen Therese Johaug antoi positiivisen näytteen.
Matti Heikkinen luottaa asioiden kuitenkin muuttuvan.
– Ei tämä uskon asia ole. Itselläni on riittävän paksu nahka. Olen nähnyt niin paljon erilaisia tapauksia urheilussa dopingin osalta tai miten edelleen urheiluorganisaatiossa asioita ohjaillaan. Mutta se luo uskoa siihen, että olen aina itse pystynyt menestymään puhtaana. Toisekseen maailman on murrosvaiheessa siinä, että asioista tulee entistä läpinäkyvämpiä. Asiat tulevat ennemmin tai myöhemmin julki, jos jotain konsteja käyttää, Heikkinen kommentoi.
– Asiat tulevat väistämättä ilmi. Tieto kulkee paljon nopeammin kuin 20 vuotta sitten. Moni asia on muuttunut organisaatioissa. Ihmisten täytyy toimia entistä tehokkaammin ja fiksummin.
Tour de Ski jatkuu miesten 10 kilometrin ja naisten 5 kilometrin vapaan kisoilla perjantaina Italian Toblachissa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja