Hongan jättänyt suomalainen superlupaus siirtyy SJK:hon
Maximo Tolonen, 16, on tehnyt 2+1-vuotisen pelaajasopimuksen Veikkausliigassa pelaavan SJK:n kanssa.
Tolonen purki sopimuksensa FC Hongan kanssa joulukuun alussa ja on sen jälkeen ollut tutustumassa SJK:n ja Saksan Bundesliigassa pelaavan 1.FC Kölnin toimintaan.
16-vuotias Tolonen on pelipaikaltaan hyökkääjä tai hyökkäävä keskikenttäpelaaja. Hän nousi Suomessa otsikoihin iskemällä Suomen U17-maajoukkueessa EM-karsinnoissa viisi maalia, kaksi näistä oli Saksan verkkoon.
– Minulla on aina ollut ulkomaat tavoitteena ja olen aina tähdännyt huipputasolle. SJK:n kautta saan todella hyvän mahdollisuuden itsenäistyä ja nähdä millaista se voi olla ulkomailla, kun asut yksin. Voin pelata miesten tasolla ja pääsen ottamaan vastuun omasta tekemisestäni sekä pitää itse itsestäni huolta. Samalla pystyn kasvamaan pelaajana henkisesti paljon, kun tulen tänne. Tämä on uusi paikkakunta, uusi todella hyvä joukkue ja näen, että tämä on todella hyvä askel urallani, kertoo Maximo Tolonen.
– Olen ollut SJK:n toiminnasta todella vaikuttunut. Olen ollut viikon harjoittelemassa täällä ja valmennus on ollut todella laadukasta, ja olen tykännyt todella paljon tästä meiningistä, mikä täällä on. Vaikka olenkin ollut vain viikon mukana, niin olen heti päässyt todella hyvin mukaan joukkueeseen. Kaiken kaikkiaan olen saanut todella hyvän kuvan SJK:sta. Fasiliteetit ovat aivan huippuluokkaa ja täällä nuorella pelaajalla on hyvät mahdollisuudet kehittyä, olen vakuuttunut siitä, kommentoi Tolonen.
– Tietenkin minulla on tavoite mennä täältä eteenpäin, mutta juuri nyt tämä on todella hyvä paikka siihen, että voin kasvaa pelaajana. Olen aina ajatellut, että minun pitää pelata miesten joukkueessa, jotta voin kehittyä. Ulkomailla minulle on tarjottu mahdollisuutta olla heidän junioriakatemioissa, mutta minun mielestäni tämä kehittää paremmin. Menen miesten joukkueeseen mukaan ja samalla saan kouluni hoidettua. Täällä se onnistuu, jatkaa Tolonen.
– Nyt vain odotan, että kausi alkaisi, sillä olen todella innoissani uudesta seurastani, päättää Tolonen.
Lähde: SJK:n sivut.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja