Hollanti nappasi lohkovoiton

Hollanti voitti B-lohkon päätöskierroksen kamppailussa Chilen maalein 2-0 (0-0). Voiton myötä Hollanti nappasi itselleen lohkovoiton.
Pelin ensimmäinen 45-minuuttinen ei ollut mitään suurta näytöstä. Hollanti hallitsi peliä, mutta huippuvaaralliset maalipaikat olivat vähissä. Chile tyytyi puolustamaan, eikä aikaisemmissa peleissä nähtyä aggressiivisuutta kentällä nähty.
Toisella jaksolla peli jatkui edelleen Hollannin hallinnassa ja maalinteossa se onnistui ensimmäisen kerran 77. minuutin kohdalla. Asialla oli juuri kentälle vaihdettu Leroy Fer, joka puski pallon upeasti alakulmaan. Hyvän keskityksen osumaan tarjoili Daryl Janmaat.
Hollannin maalin myötä Chile olisi tarvinnut kaksi maalia noustakseen voittoon ja lohkoykköseksi. Kunnollista kirivaihdetta ei joukkue saanut kuitenkaan aikaiseksi ja Hollanti iski vielä yhden maalin lisää pelin yliajalla. Maalintekijänä oli Memphis Depay, joka osui Arjen Robbenin syötöstä vastahyökkäyksestä.
Hollanti voitti B-lohkon voittamalla kaikki kolme peliänsä. Chile tuli toiseksi kahdella voitollaan. Hollanti kohtaa neljännesvälierissä A-lohkon voittajan ja Chile A-lohkon toiseksi sijoittuneen.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Teuvo Teräväinen vahvassa liidossa
- Sebastian Aho teki NHL-historiaa – Roope Hintz ilmiliekeissä
- Eeli Tolvanen maalivireessä – Sebastian Aho ja Mikko Rantanen löysivät toisensa
- Roope Hintz hurjasteli neljä tehopistettä
- Suomen MM-hiihtotähdestä kurja paljastus Ylellä
- Artturi Lehkonen maalinteossa – Kevin Lankinen loisti
- Patrik Laine hurjana – suomalaispakit iskussa
- Winnipegin hurja liito jatkuu
- Teuvo Teräväinen rikkoi rajapyykin
- NHL palasi tositoimiin – suomalaispelaajat tehokkaina