HJK aloittaa Konferenssiliigan ottelunsa – odotettavissa todella alhainen yleisömäärä
HJK aloittaa torstaina jo neljännen peräkkäisen eurosyksynsä, tällä kertaa vierasottelulla FC Luganoa vastaan. Joukkue lensi keskiviikkoiltapäiväksi Sveitsiin, majoittuu Bernissä ja matkaa keskiviikko- ja torstai-iltoina runsaan puolen tunnin päähän ottelustadionille Thuniin.
Ensinäytös käydään Thunissa, koska Luganossa on parhaillaan tekeillä iso stadionremontti. Lugano on pelannut Thunissa myös karsintapelinsä, mutta vieraspeleistä heillekin on näissä otteluissa kyse: Matkaa Luganosta, läheltä Italian rajaa, on Thuniin taitettavana yli kolme tuntia.
Lugano odottaa otteluun vain tuhatta katsojaa, joista sata tunnustaa HJK-värejä. Komea sinivalkoinen edustus on siis jälleen kerran luvassa lehtereille.
Sveitsin erittäin tasaisessa Superliigassa neljä kärkijoukkuetta, Lugano niistä yhtenä, on vain yhden pisteen sisällä toisistaan, kun takana on kahdeksan kierrosta.
Lucas Lingman joutuu jättämään ottelun väliin viime viikonloppuna saamansa iskun takia. Muista kotiinjääneistä Miska Ylitolva ja Kevin Kouassivi-Benissan lähestyvät hyvää vauhtia pelikuntoa – molemmat saattavat olla valmennuksen käytettävissä jo sunnuntain Haka-kotiottelussa.
Lugano-HJK torstaina kello 22.00. Viaplay esittää ottelun suorana lähetyksenä ennakkostudion kera.
Kaikki HJK:n ottelut studiolla Mikko Innasen selostamana V sport 2 Suomi -kanavalla & Viaplayssa. Studio pyörähtää käyntiin kello 21.30.
Lähde: HJK:n verkkosivut
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Mikko Rantanen debytoi Carolinassa
- Mikko Rantanen kaupattiin – Roope Hintz palasi maalin makuun
- Sebastian Aho loistovireessä – Joonas Korpisalolle nollapeli
- NHL sai uuden suomalaisen maalintekijän
- Jesperi Kotkaniemi ilmiliekeissä
- Sebastian Aho Carolinan sankarina
- Patrik Laine Montrealin sankari
- Artturi Lehkonen ja Kaapo Kakko hurjina NHL-kierroksella
- Ukko-Pekka Luukkosella vaikea iltapuhde
- Matias Maccelli ja Kaapo Kakko pisteputkessa