Historiallinen nyrkkeilyilta käydään lauantain ja sunnuntain välisenä yönä
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä on luvassa historiallinen nyrkkeilyilta, kun maailman parhaaksi nyrkkeilijäksikin tituleerattu Canelo Alvarez saa vastaansa Caleb Plantin. Jaossa ovat kaikki ylemmän keskisarjan maailmanmestaruusvyöt.
31-vuotias meksikolaisottelija Saul ”Canelo” Alvarez pitää hallussaan yhtä vaille kaikkia ylemmän keskisarjan mestaruusvöitä (WBC, WBA, WBO). Puuttuva vyö (IBF) on 29-vuotiaan yhdysvaltalaisen Caleb Planin hallussa, joten sunnuntain varhaisaamussa voittaja saa haltuunsa kaikki painoluokkansa tärkeimmät tittelivyöt.
Ottelun mediakierroksella tunteet olivat pinnassa ja yksi tapaamisista meni jo pienimuotoiseksi tappeluksi. Plant onnistui puheillaan ja käytöksellään ärsyttämään Caneloa, vanhan sanonnan mukaan nukkuvaa karhua ei kannata herätellä, Plant ei tätä kunnioittanut ja Canelo totesikin episodin jälkeen, että ärsytettynä hän treenaa vielä astetta kovempaa. Plant ei ole tunnettu tyrmääjä, mutta on taitava ja isokokoinen, ns, aito ylemmän keskisarjan nyrkkeilijä. Pystyykö hän hyödyntämään kokoaan ja ulottuvuus etuaan sunnuntaiaamuna ja tekemään yhden nyrkkeilyhistorian isoimmista yllätyksistä? Tätä jännitetään ympäri nyrkkeilymaailman.
– Onpa hienoa nähdä jälleen maailman paras nyrkkeilijä, kaikki painoluokat huomioiden kehässä. Canelo Alvarez nyrkkeilee aina koko Meksikon puolesta ja on ylpeä sukujuuristaan. Alvarez aloitti ammattilaisena jo 15-vuotiaana, mutta herralla on edelleen uskomaton nälkä menestyä. Hän haluaa tehdä nyrkkeilyn historiaa sunnuntaina. Calebin etu on isompi koko, tuleeko Canelolle fysiikan lait vastaan? Loputtomasti ei edes Canelo voi nousta aina yhtä painoluokkaa ylemmäksi. Ennakkosuosikki toki yön otteluun on Canelo Alvarez. Muistakaa katsoa myös esikortilta Ray Vargasin ottelu, mies tulee Meksikosta legendaariselta Romanza Gymiltä, Viaplayn nyrkkeilyselostaja Jani Rajalin avaa illan ennakkoasetelmia Viaplayn tiedotteessa.
Illan esiottelukortti on katsottavissa veloituksetta Elisa Viihde Viaplayssa. Katsomiseen tarvitaan vain rekisteröityminen. V sport+ Suomi -kanavan tilaajat näkevät esiottelukortin myös osana tilaustaan. Illan pääottelu Canelo vs Plant on katsottavissa yksinoikeudella Viaplay PPV-otteluna hintaan 49,95€ osoitteessa viaplay.fi/ppv.
Illan selostavat Jani Rajalin ja Amin Asikainen.
Esiottelukortti (alkaa klo 3:00)
Elvis Rodriguez (11-1-1, 10 KOs) v Juan Pablo Romero (14-0, 9 KOs)
Ylempi höyhensarja – 10 erää
Rey Vargas (34-0, 22 KOs) v Leonardo Baez (21-4, 12 KOs)
Höyhensarja – 10 erää
Anthony Dirrell (33-2-2, 24 KOs) v Marcos Hernandez (15-4-2, 3 KOs)
Ylempi keskisarja – 10 erää
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Konferenssiliigan liigavaihe saatiin päätökseen
- Joel Kiviranta Coloradon sankari – Teuvo Teräväisen vahva vire jatkuu
- Suomen joukkue Tour de Skille nimetty
- Aleksander Barkov palasi voitokkaana
- Viaplay esittää jatkossa taito- ja pikaluistelua
- Patrik Laine iski hattutempun – Teuvo Teräväiselle myös kolmen pisteen peli
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä