”Hirvi” Kottila ennakoi podcastissa sunnuntain huippupeliä: ”Mystinen juttu”
Englannin Valioliigassa pelataan sunnuntaina neljä ottelua. Ennakolta ylivoimaisesti kiinnostavin peli on Liverpoolin ja Manchester Cityn välinen ottelu Anfieldilla. Vastakkain ovat kolme viimeistä mestaruutta voittaneet joukkueet, joista City on pelannut viime aikoina loistavasti, hallitseva mestari Liverpool ei.
Varsinkin kotikentällä Liverpoolilla on ollut vaikeuksia – kaksi kotitappiota putkeen.
– Jo ennen viikon Brighton -ottelua puhuttiin, että Liverpoolilla on sunnuntaina pakkovoiton paikka. Nyt Brighton -ottelun jälkeen Liverpoolilla on oikeasti pakkovoiton paikka, ennakoi Viaplayn asiantuntija Mika Kottila Suplan Week of Football -podcastissa.
– Cityllä oli samanlainen tilanne muutama vuosi sitten. Olivat Liverpoolia jäljessä. Guardiola totesi, ettei auta kuin voittaa kauden loput pelit – ja ne voittivat. Nyt Liverpool voisi maksaa potut pottuina, Kottila arvioi.
Liverpoolin tehot – tai tehottomuus – viime aikoina kotikentällä on noussut keskusteluissa esiin. Joukkue on jäänyt kolmessa ottelussa putkeen maaleitta kotikentällä.
– Kyllä, se on huolestuttavaa. Jos mietitään, mistä joukkueesta puhutaan ja tulivoimasta. Kyse ei ole siitä, etteikö paikkoja olisi ollut. Kyse ei ole myöskään siitä, että Salah olisi osunut keskivertoa vähempää – sehän on 30 maalin vauhdissa!
– Mystinen juttu. Paikkoja tulee, paikkoja luodaan, paikoista ei mene sisään, Mika Kottila kertoi Week of Football -podcastissa.
Meneekö sunnuntaina sisään, ratkeaa 18.30 alkavassa ottelussa. Sunnuntain muissa Valioliigaotteluissa WBA isännöi Tottenhamia, Wolverhampton Leicesteria ja myöhäisottelussa kohtaavat Sheffield U ja Chelsea. V sport kanavat ja Elisa viihde Viaplay näyttävät ottelut kanavillaan ja palvelussaan.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Konferenssiliigan liigavaihe saatiin päätökseen
- Joel Kiviranta Coloradon sankari – Teuvo Teräväisen vahva vire jatkuu
- Suomen joukkue Tour de Skille nimetty
- Aleksander Barkov palasi voitokkaana
- Viaplay esittää jatkossa taito- ja pikaluistelua
- Patrik Laine iski hattutempun – Teuvo Teräväiselle myös kolmen pisteen peli
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä