HIFK:n sensaatio kasvoi lainalla: ”Pääsi muualle katsomaan, millainen on meininki”

Yksi koko Liigan isoista läpimurroista on tapahtunut seuratulla ja vaativalla paikalla: HIFK:n maalilla. Vaikka Frans Tuohimaa piti Jukurit keskiviikkona nollilla, viime aikoina suuremman torjuntavastuun on kantanut Niilo Halonen. Halonen on näyttänyt, että taidot ja henkinen kovuus riittää.
Hän rakensi asemaansa viisaasti – HIFK:n A-junioreissa pelaamisen jälkeen Halonen lähti hakemaan kokemusta muualta. Ensin hän pelasi vuoden Mestistä Joensuussa ja sitten kauden KooKoo:ssa.
– Vuosi Mestiksessä oli tietty tukipilari ammattilaiskiekon maailmaan. Joensuun vuosi oli tärkeä minulle, pääsi muualle katsomaan, millainen on meininki ja kotiseudulta pois. Vuosi teki minulle hyvää, Halonen kertoi Liigan verkkosivujen haastattelussa.
– Viime kausi antoi arvokasta oppia. Pystyi seuraamaan Haukelandin vierellä, mitä se huipulla pelaaminen on, maalivahti muisteli viime kauttaan Henrik Haugelandin kanssa.
Halosen kausi on ollut erinomainen. Hän on pelannut 11 ottelua ja sijoittuu maalivahtitilastossa kakkoseksi Lukon Lassi Lehtosen jälkeen. Yhtenä syynä vahvoihin otteisiin hän nostaa HIFK:n maalivahtivalmentaja Jan Lundellin.
– HIFK:n maalivahtivalmennus on kovalla tasolla. Jan Lundell tekee järjettömän hyvää duunia vuodesta toiseen. Ei ole sattumaa, että sieltä on tullut monta hyvää maalivahtia, kuten nyt vaikkapa Ville Husso ja Kevin Lankinen, Halonen kiittelee Lundellin panosta maalivahtivalmentajana.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Teuvo Teräväinen vahvassa liidossa
- Sebastian Aho teki NHL-historiaa – Roope Hintz ilmiliekeissä
- Eeli Tolvanen maalivireessä – Sebastian Aho ja Mikko Rantanen löysivät toisensa
- Roope Hintz hurjasteli neljä tehopistettä
- Suomen MM-hiihtotähdestä kurja paljastus Ylellä
- Artturi Lehkonen maalinteossa – Kevin Lankinen loisti
- Patrik Laine hurjana – suomalaispakit iskussa
- Winnipegin hurja liito jatkuu
- Teuvo Teräväinen rikkoi rajapyykin
- NHL palasi tositoimiin – suomalaispelaajat tehokkaina