HIFK putosi jatkosta CHL:ssä – ”Paras peli, jonka olen hävinnyt 1-5”
HIFK oli Champions Hockey Leaguen C-lohkossa käytännössä pakkovoiton edessä Skellefteå AIK:ta vastaan, sillä se tarvitsi viisi pistettä kahdesta jäljellä olevasta Skellefteå-ottelusta, jos HK Bolzano ottaisi odotetut kuusi pistettä jäljellä olevista otteluistaan puolalaista GKS Tychyä vastaan.
HIFK hallitsi ottelun avauserää, mutta ei pystynyt hyödyntämään yhtään lukuisista hyvistäkään maalipaikoista. Vieraiden Andreas Wingerli veikin ruotsalaiset johtoon ajassa 10.16.
Teemu Eronen tasoitti avauserän lopulla ja toisessa erässä IFK:lle tarjoutui hyvä mahdollisuus ratkoa ottelu ylivoimalla, vieraiden Petter Granberg otti 2+2 -minuuttisen, jonka aikana myös Edwin Hedberg istui kaksi minuuttia. Hyvistä paikoista huolimatta maalit jäivät syntymättä.
Oscar Möllerin kaksi maalia päätöserän alkupuolella ratkaisivat pelin Skellefteålle.
– Harmittaa olla ulkona CHL:sta. Jos olemme rehellisiä, niin pelasimme hyvän pelin. Ensimmäisessä erässä oli hirveästi paikkoja, toinen erä oli tasaista ja kolmannessa yksi pomppu, yksi alivoimamaali, yksi ylivoimaali ja peli oli ohi. Silloinkin meillä oli paikkoja, ja olimme parempia viidellä viittä vastaan, harmitteli IFK-kapteeni Lennart Petrell.
Loppunumerot olivat Adam Petterssonin alivoimamaalin ja Möllerin tyhjiin tekemän osuman jälkeen 1-5, ja IFK:n matka CHL:ssa jää hyvin todennäköisesti alkulohkoon.
– Paras peli urallani, jonka olemme hävinneet 1-5. Tuurikin oli meitä vastaan. Vastustajalla pomppi omista ja vastustajan mailoista ja veskarin alta, mutta me emme saaneet mitään. Homma ei tänään ollut mistään yksilötaidosta kiinni, Petrell manasi.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja