HIFK-pomo joukkueen nykyhetkestä – ”Etsimme vielä kahta puolustajaa”
HIFK:n urheilujohtaja Tobias Salmelainen valotti seuran sivuilla IFK:n liigajoukkueen tekemistä ja tilaa tällä hetkellä.
Joukkue jää tämän treeniviikon jälkeen kuuden viikon omatoimijaksolle.
– Pelaajien keskinäinen kilpailu on kovaa ja mitään ei tule ilmaiseksi. Mahdollisuuksia on luvassa jokaiselle pitkän kauden mittaan. Haluamme myös, että nuoret pääsevät pelaamaan Liiga-pelejä omilla vahvuuksillaan. Näin heidän ominaisuutensa pääsevät parhaiten esille, hän sanoi.
IFK:n tämän hetken vahvuus on 29 sopimusta. Hankintoja ovat mm. Ilari Melart ja Julius Nättinen.
– Etsimme vielä kahta puolustajaa ja teemme sen eteen jatkuvasti töitä. Puolustajien täytyy pystyä vastaamaan pelin vaatimustasoon niin liikkeen, kuin kiekollisenkin pelin puolesta. Pudotuspelikokemukset ovat osoittaneet, että ratkaisupeleissä maalipaikat ovat minimissä ja vahva puolustuspelaaminen korostuu entisestään keväällä.
Liigan tähtikaartiin kuuluvat Eetu Koivistoinen, Olli Palola, Sebastian Dyk, Otto Paajanen ja Iiro Pakarinen ovat hyökkääjistön nimekkäimmät jatkajat.
– Jatkuvuus on meille tärkeää. Kun sama valmennus ja iso osa pelaajista jatkaa, on lähtökohta kauteen parempi. Pelasimme ajoittain viime kaudella todella hyvin ja haluamme saada pelitapamme toimimaan koko kauden mitassa. Meillä on myös paljon nuoria pelaajia kiinnitettynä pitkillä sopimuksilla. Haluamme heistä tulevaisuudessa Liiga-joukkueemme vastuunkantajia, Salmelainen sanoo.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja