Hanno Möttölä vahvisti lopettamispäätöksensä
Susijengin pitkäaikainen kapteeni ja maajoukkueen monivuotinen tukipilari Hanno Möttölä, 38, vahvisti lopettamispäätöksensä tänään perjantaina MTV:n Huomenta Suomi -ohjelman haastattelussa. Möttölän tarunhohtoinen ura Susijengin paidassa kesti kaikkiaan 19 vuotta, kolme kuukautta ja yhdeksän päivää.
– Tämä on hyvä aika siirtyä viivan toiselle puolelle, ei vain maajoukkuepeleistä vaan muutenkin, Möttölä lausui perjantaiaamun Huomenta Suomessa Koripalloliiton tiedotteen mukaan.
Möttölä oli kertonut lopettamispäätöksestään aiemmin jo MM-alkulohkopelit päättäneen Uusi-Seelanti-ottelun jälkeen.
– Kiitoksia kaikille matkan varrella mukana olleille! Kiitoksia faneille! On ollut kunnia kantaa sinivalkoista pelipaitaa 20 vuotta!, twiittasi Möttölä MM-kisaurakan päättymisen jälkeen.
Möttölä ehti pelata maajoukkueurallaan hurjat 165 ottelua, joissa hän pussitti Suomelle 1901 pistettä. Möttölä on niin pelattujen maaotteluiden kuin heitettyjen maaottelupisteidenkin tilastoissa neljäntenä.
Möttölä pelasi Suomen EM-kisajoukkueessa 1995, 2011 ja 2013 sekä MM-kisoissa 2014. Lisäksi Möttölällä on palkintokaapissaan PM-kultaa vuodelta 2011.
Jatkossa Möttölä aikoo keskittyä valmentamiseen. Möttölä on toiminut mm. miesten I Divisioonaa pelaavan HBA-Märskyn apuvalmentajana sekä Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen apuvalmentajana. Möttölä on myös suorittanut Suomen Koripalloliiton huippukoripallovalmentajatutkinnon (HKVT).
Yliopistotähti, NBA-pelaaja, Euroliigan vakiokasvo
Hanno Möttölä aloitti kotimaan pääsarjatasolla kaudella 1994/95, jolloin hänet valittiin Korisliigan vuoden tulokkaaksi. Möttölä edusti Helsingin NMKY:a kahden pääsarjakauden ajan ennen siirtymistään USA:n yliopistokentille.
Vuosina 1996–2000 Möttölä pelasi menestyksekkäästi NCAA-liigassa Rick Majerusin valmentaman Utah Utesin riveissä. Möttölä kuului joukkueen avainpelaajistoon mm. sittemmin pitkät NBA-urat luoneiden Keith Van Hornin, Andre Millerin ja Michael Doleacin kanssa. Keväällä 1998 Utes pelasi NCAA:n finaaliottelussa Kentuckya vastaan Möttölä aloitusviisikossaan.
Parhaalla NCAA-kaudellaan Möttölä viimeisteli Utesille 17,0 pistettä ja 4,8 levypalloa ottelua kohden. Hänet nimettiin WAC-konferenssin tähdistöviisikkoon 1998/99 sekä MWC-konferenssin tähdistöviisikkoon 1999/2000.
Kesän 2000 NBA-draftissa Möttölä varattiin taalaliigaan toisen kierroksen 40. varauksena. Möttölä pelasi itselleen sopimuksen Atlanta Hawksiin hyvillä kesäliigaotteillaan. Möttölä edusti Hawksia NBA:ssa vuosina 2000–02 kaikkiaan 155 ottelun verran 4,6 pisteen ja 2,9 levypallon keskiarvoilla.
Kahden NBA:ssa vietetyn vuoden jälkeen Möttölä siirtyi Eurooppaan ja urakoi seuraavat kuusi kautta ammattilaisena vanhan mantereen kovimmissa sarjoissa. Möttölä pelasi Euroliigaa TAU Ceramica Vitorian (Espanja 2002/03), Skipper Bolognan (Italia 2003/04), Scavolini Pesaron (Italia 2004/05), Zalgiris Kaunasin (Liettua 2006/07) ja Aris Thessalonikin (Kreikka 2007/08) riveissä sekä ULEB Eurocupia Moskovan Dynamossa (Venäjä 2005/06).
Möttölä nimettiin Euroliiga-kierroksen arvokkaimmaksi pelaajaksi kahdesti uransa aikana, ensiksi 2002 ja myöhemmin 2005. Keväällä 2004 Möttölä pelasi Skipper Bolognan kanssa Euroliigan loppuottelussa Maccabi Tel Avivia vastaan. Tilastojen valossa Möttölän paras kokonainen Euroliiga-kausi oli 2004/05, jolloin hän viimeisteli Scavolini Pesarolle 13,7 pistettä ja 5,1 levypalloa ottelua kohden.
Mestaruuksia Möttölä pääsi juhlimaan ULEB Eurocupissa (2006), Liettuan cupissa (2007) sekä Liettuan liigassa (2007). Hänet valittiin lisäksi Italian, Liettuan ja Baltian liigojen All Stars -otteluihin.
Kotimaiseen Korisliigaan Möttölä palasi kaudelle 2009/11. Möttölä pelasi ToPon riveissä kolmen kauden ajan ja haki joukkueensa kanssa SM-hopeaa (2010), Suomen cupin hopeaa (2010) sekä SM-pronssia (2012).
Kaudella 2012/13 Möttölä pelasi ToPon riveissä vielä miesten Divari A:ta.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja