Fernando Alonso otti sunnuntaina voiton legendaarisessa Le Mansin 24-tunnin kisassa ensimmäisellä yrityksellään.

Kaksinkertainen F1-maailmanmestari ajoi Toyotalla upean yöosuuden, joka pohjusti Toyotalle sen ensimmäisen voiton 20 vuoden yrityksen aikana.

Voitto näytti jo lipuvan Alonson käsistä, kun sveitsiläinen tiimikaveri Sebastian Buemi sai 60 sekunnin stop and go -rangaistuksen ylinopeudesta vaara-alueella. Alonso kuitenkin nosti autokuntansa yli kahden minuutin takamatkalta toisen Toyota-tiimin perään, minkä jälkeen Kazuki Nakajima nosti 8-tiimin takaisin kärkeen.

F1-sarjassa McLarenin menestymättömyyden kanssa tuskaillut Alonso antoi kisan jälkeisessä kommentissaan pienen kuitin brittitallin suuntaan.

– Olen edelleen shokissa, mutta tunne on uskomaton. On sääli, että Le Mans ajetaan vain kerran vuodessa. Kisa pitäisi järjestää kahden viikon välein, Alonso kommentoi.

Alonso on voittanut Monacon F1-kisan kaksi kertaa, joten Le Mansin voiton myötä hänellä on hallussaan kaksi kolmesta moottoriurheilun triplakruunun kisoista. Puuttuvaa Indianapolis 500 -kisaa espanjalainen yrittää lähes varmasti ensi vuonna. Triplakruunun on aiemmin yltänyt vain Graham Hill.

Lähde: Daily Mail.