Fanitus on kovempaa kuin Suomen peli

Ykkösketjun pimuista on vain kaksi hyökkääjää jäljellä eli Inka ja Anu, sillä pakkiparimme läksivät takaisiin Lontooseen maanantai aamuna. Tytöillä onkin ollut hieman huonompaa fiilistä viikonlopun USA häviön jälkeen sillä molempien kitarisat ovat katsomossa huutamisesta turvoksissa ja olemme opetelleet vatsasta huutamisen jalon taidon. Ansioluetteloon lisänä tuleekin reissun jälkeen vatsasta puhuminen. Eiliseen Kazakstan peliin Inka saapuikin kuumeisena, mutta kannatus oli silti kovempaa kuin itse Suomen peli. Nyt jännitämmekin miten muut joukkueet pelaavat sillä Suomen jatkofanitus on hiuskarvan varassa.

Eiliseen peliin Inka olikin varautunut uusilla onneatuottavilla alkkareilla (Björn Borgin siniset Suomi pöksyt) ja taiteillut liitutaululle tekstin ”Äiti en tarvitse rahaa” muutamilla paikallisilla satasilla varustettuna ja viidensadan seteleitä heilutellen. Valko-venäläisessä rahassa kun kerrankin olemme kaikki miljonäärejä, mutta paikallinen ”koo-gee-bee häntä” taas puuttui asiaan joten emme saaneet pitää liitutaulua pelissä mukana. Onneksi kaikkea tekstiä ei ollut näkyvillä sensuuri ei iskenyt onnen alkkareihin.

Koska Inkan varustuksena oli paikallista muotia myötäilevä minihame pelipaidan kera myös paikallinen poliisi innostui niin että halusi kuvan kanssamme. Tietysti Inkan kamera oli salamana paikalla ja onnistuinkin saamaan kuvan paikallisen miliisin kanssa. Kuvan sensurointi ei johdu siitä että hänen naamansa olisi ollut ruohonleikkurin ajama vaan hän pyysi, että kuvaa ei julkaistaisi joten kunnioittamaan hänen pyyntöään.

Näyttääkin siltä että poliisit ovat rentoutumassa ja hieman löysempiä kaikkien muiden kisaturistien kanssa paitsi venäläisten. Olemmekin useaan otteeseen todistaneet kun venäläismiehiä viedään kuin Vesivehmaan jenkassa konsanaan hieman pampulla silitellen. Tästäkin hyvänä todisteena oli lauantai ilta jolloin ykkösketjun tytöt joutuivat harjoittamaan kyykkylihaksiaan huomaamatta että viereen parkkeerattu poliisiauto oli täynnä koppalakkeja. Siinä sitten lirittelimme renkaan kulmilla. Syy kyykkypissoihin oli kisa-alueen bajamajojen huono kunto sillä kakkavuoret kilpailevat Mount Everestin kanssa eikä korkeanpaikan leirille voi kukaan normaalilla hajuaistilla varustettu ihminen uskoltautua. Hame onkin osoittautunut käytännölliseksi kisavarustuksesti jonka kanssa voi säädyllisesti kyykistellä eikä pimeässä pilkistävä valkoinen maalitaulu ole venäläisten magneettina. Ne pojat nimittäin ampuvat ohjuksena paikalle silloin kuin suomalaisista on kyse, mutta Suomen rajan yli ei noin vain tulla!

Toissailtaisessa USA pelissä Inkalla oli mukana Suomi-lenkki joka on herättänyt hilpeyttä monessa kisaturistissa niinpä sen kanssa on joutunut poseraamaan useaan otteeseen. USA:lle Suomi-lenkki ei ollut yhtä hyvää herkkua kuin se oli Saksalle, mutta onneksi se ei ole kumminkaan otsassa niinkuin eräillä muilla kisaturisteilla kulkusten kera. Kisapelin jälkeen tunnelma oli sen verran latistunut että makkara saikin uuden osoitteen Tinan otsasta.



Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Suomen MM-hiihtotähdestä kurja paljastus Ylellä
- Artturi Lehkonen maalinteossa – Kevin Lankinen loisti
- Patrik Laine hurjana – suomalaispakit iskussa
- Winnipegin hurja liito jatkuu
- Teuvo Teräväinen rikkoi rajapyykin
- NHL palasi tositoimiin – suomalaispelaajat tehokkaina
- Eurooppa- ja Konferenssiliigassa ensimmäinen pudotuspelit pelattu – neljännesvälierät arvottu
- Liverpool jäi tasapeliin
- Suomen joukkueet Trondheimin MM-kisoihin valittu
- Liverpool voittoon – Tottenham jatkoi ManU:n tuskaa