Falunissa suomalaisjuhlaa – naiset ylsivät harvinaiseen temppuun
Maastohiihdon maailmancup jatkui lauantaina Falunissa 10 km perinteisen kilpailulla.
Naisten kilpailussa Suomi nappasi upean kaksoisvoiton, kun Kerttu Niskanen hiihti kilpailun voittoon ja Johanna Matintalo nappasi kakkossijan. Krista Pärmäkoski ylsi myös hienosti kymmenen parhaan joukkoon ja oli päivän yhdeksäs. Muista suomalaisista Jasmi Joensuu oli 29., Anne Kyllönen 43. ja Katri Lylynperä 46.
Kerttu Niskanen iloitsi voitostaan sekä ensimmäisestä suomalaisten kaksoisvoitosta 16 vuoteen.
– Oli kertakaikkisen hieno päivä! Maailmancup-kauden viimeinen pertsan kisa, niin kyllähän tähän päivään oli kovat odotukset. Halusin taistella palkintopallista ja myös voitosta. Viime vuonna pystyin täällä voittamaan, niin tietenkin sitä piti lähteä puolustamaan.
– Mielenkiintoisen kelin vielä viskasi tälle päivälle – se toi pienen lisäjännityksen päivään. Oli hienoa, että pystyin hallitsemaan kisaa alusta loppuun. Tai no, viimeisen kilometrin laskupätkällä takaa-ajajat tulivat lähemmäs, mutta onneksi ero oli mäen päällä sen verran selkeä, että pystyin sen voiton siitä saamaan. Ja mikäs sen parempaa; kaksoisvoitto suomalaisille. Siitä taitaa olla aika pitkä aika – en minä ainakaan muista, että milloin viimeksi, niin ollaan totta kai onnellisia, että pystyttiin se Johannan kanssa tekemään, kertoi Niskanen Hiihtoliiton tiedotteessa.
Johanna Matintalo teki vahvan hiihdon, mutta sai vasta loppumatkasta kuulla olevansa mukana podiumtaistossa.
– Oli kyllä mieletön päivä tänään – vähän jopa sanaton olo. Lähdin aika pienellä lähtönumerolla ja tein siinä pohja-aikoja. Pystyin päättelemään, että olen hyvässä vauhdissa, mutta oli pikkusen pimennossa, että miten muut tytöt tulee takaa. Kisan loppuvaiheessa aloin saamaan taaksepäin myös väliaikoja ja siinä tajusin, että tänään on mahdollista hiihtää tosi hyvästä sijasta. Viimeisellä kierroksella mulle huudettiin, että olen koko kisassa podiumtaistelussa, että nyt pitää loppu tulla hyvin, jos sen haluun ottaa. Siitä sain ekstra raivoa ja tulinkin varmasti moneen muuhun verrattuna hyvin sen lopun. Aivan mieletöntä hiihtää ekaa kertaa pallille distanssissa. Sprintissä on tullut pari pallia ja tuntuu, että tästä distanssista on tullut sellanen kirous, että aina on jotain sijoja viisi tai vähän sen huonommalla puolella. Nyt kerrankin napsahti kohdalleen ja vielä, että Kerttu voitti ja otettiin kaksoisvoitto. Kuulemma 16 vuoteen ei ole sellaista tapahtunut naisten puolella. Ihan mieletöntä ja sanaton ja epäuskoinen olo, että miten onnistuttiinkin näin hyvin, iloitsi Matintalo.
Miesten kilpailussa saatiin lisää suomalaisväriä palkintokorokkeelle, kun Iivo Niskanen nappasi päivän kakkossijan. Myös Ville Ahosen tilalle (sairastumisen vuoksi) kilpailuun noussut Emil Liekari ylsi uransa parhaaseen normaalimatkan tulokseen ja oli kilpailun 21. Perttu Hyvärinen oli 22., Lauri Lepistö 35., Lauri Vuorinen 38. ja Ristomatti Hakola 54. Kilpailun voittoon hiihti Norjan Johannes Hösflot Kläbo.
Iivo Niskanen pystyi kiristämään tahtiaan muihin verrattuna kilpailun loppua kohti.
– Aivan hyvä kisa tänään. Oli ihan aktiivista hiihtämistä. Kaikkien vaikeuksien jälkeen nyt on ollut kolme viikonloppua putkeen hyvä vire kropassa. Siihen täytyy olla tyytyväinen, että on pystynyt kurssin kääntämään ja pystyy taas taistelemaan kärkikahinoissa. Haastavat olosuhteet ja pitopohjakelit ja zerosuksia ei tule niin paljoa testattua. Harvoin on kelejä, niin totta kai erotkin on isoja. Oliko edes oman pakan paras tänään, niin se jäi vähän kaivelemaan. Keli pikkasen muuttui loppuun, mutta onneksi pystyin kääntämään sen tiukan sekuntikamppailun, kun olin kuitenkin alkuun perässä ja pystyin hiihtämään loppuun jaksavasti, niin siinä mielessä tyytyväinen. Koitetaan ens kaudella pistää taas Kläboa ahtaammalle ja otetaan tänään taas toinen sija vastaan. Oli mitali otettavissa, summasi Niskanen.
Falunin kisaviikonloppu jatkuu sunnuntaina vapaan hiihtotavan 20 km yhteislähtökilpailulla.
Viaplay esittää kaikki hiihdon maailmancupin osakilpailut suorina lähetyksinä.
Lähde: Hiihtoliiton tiedote
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja