F1-avauksessa kaikkien aikojen tyrimistä: ”Huippuinsinöörit eivät osaa laskea kolmeen”
Formula ykkösten surullinen aika-ajouudistus ei mennyt ihan nappiin. Mitä sanot kauden avauksesta, sivustomme asiantuntija Lauri Hollo?
– Olihan tuo surullista katsottavaa. Vaikka ensimmäinen ja toinen osio olivat ihan mielenkiintoisia, kolmas oli täysi farssi, kun juuri kukaan ei enää halunnut ajaa. FIA ei ehkä ihan kuitenkaan tällaista ”kliimaksia” halunnut.
– Ja ihan pakko on kyllä avoimesti nauraa Haasin ja Sauberin väelle. Siellä on huippupalkkaista superinsinööriä ja kaikenlaista strategia, mutta tosi paikassa ei osattu laskea edes 1+2. Haasin molemmat kuljettajat lähtivät liian myöhään radalle, eivätkä ehtineet päättää kierroksiaan ajoissa. Ja mikä pahinta, molemmat olisivat tehneet erittäin hyvät ajat. Sauberille kävi ihan sama kömmähdys. Täysin uskomatonta, että tällaista voi tapahtua tällä tasolla.
– Olisi ollut todella kiinnostavaa nähdä, kuinka Haasit olisivat aika-ajossa loppuun saakka taistelleet, sillä nuo liian myöhäiset vedot olivat todella kovia. Ei Haasilla ihan huonoa työtä ole tehty. Mielenkiintoista nähdä, kuinka auto kulkee itse kilpailussa.
Mitä sanot suomalaisten suorituksista?
– Kimi Räikkönen ajoi erittäin hyvin, ei mitään valittamista. Harva edes odotti hänen voittavan tallikaverinsa Sebastian Vettelin, ja eroa jäi herrojen välille vain 0,3 sekuntia. Olisiko Kimi palannut takaisin sinne ihan huipulle parin keskinkertaisen kauden jälkeen? Valtteri Bottaksen 11. lähtöruutu on katastrofi siihen nähden, että tallikaveri Felipe Massa on kuutosruudussa. Ei lähtenyt Bottaksen näytön kausi liikkeelle siten, kuin olisi pitänyt. Huomenna on onnistuttava ottamaan heti lähdössä päänahkoja.
Mercedes oli kaikista arveluista huolimatta taas aika suvereeni.
– Niin oli. Mutta pitää vielä muistaa, että viimeisellä jaksolla ei ajettu enää hampaat irvessä. Rata parani koko ajan ja Ferrarit saattavat sittenkin olla lähempänä Mercedestä huomenna, mitä tämän päivän perusteella voisi kuvitella. Huomennahan tuo nähdään.
Millaisia yllätyksiä huomenna voisi tulla?
– Toro Rosson teini Max Verstappen näyttää kehittyneen edelleen. Hän ajoi todella hienosti. Ja hei, McLarenin kuskit olivat sijoilla 12 ja 13! On siellä Hondallakin saatu hiukan henkeä puhkuttua uuteen myllyyn. Uskon että Fernando Alonso voi olla huomenna yllättävän hyvä. Voi tulla hyvinkin mielenkiintoinen kisa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja