Esbjerg taistelee sarjapaikasta uudessa komennossa: ”Siellä on vähän tiuhempaan valmentaja vaihtunut”
Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva kävi läpi suomalaispelaajia Tanskassa tuoreessa Suplan Week of Football -podcastissa. Eniten suomalaispelaajia on Esbjergin joukkueessa, kolme.
Todella heikosti pelannut Esbjerg teki kovan liikkeen ja erotti valmentaja Lars Olsenin. Näin Olsenista tuli jo toinen valmentaja, joka on saanut Esbjergistä lähteä saman kauden aikana.
– Lars Olsen, joka oli aikoinaan Färsaarten päävalmentaja, sai lähteä. Tilanne Esbjergillä on aika huolestuttava. Tappelee kysyn, hampain sarjapaikasta ja ne päätyivät nyt tällaiseen ratkaisuun, Kanerva kertoi Week of Football -podcastissa.
– Siinä on valmentaja vähän tiuhempaan vaihtunut. Toivottavasti sieltä tulee valmentaja, joka näkee Pyrynkin (Soiri) kohdalla hänen tarpeellisuutensa joukkueelle.
Huuhkaja-pelaajista Pyry Soiria ei ole juuri kentällä näkynyt. Huuhkajaringissä oleva Markus Halsti oli vieläkin kauempana peliaikaa Olsenin aikakaudella. Joni Kauko sen sijaan kuuluu joukkueen vakiokokoonpanoon.
– Pyry on kärsinyt pienistä kolhuista ja se on syy, miksi hän ei ollut kokoonpanossakaan viime ottelussa. Markus Halstin tilannetta kun katsoo, niin siinä joukkueessa on aika lailla jäänyt paitsioon. Toivottavasti valmentajan vaihdos tuo muutoksen näiden suomalaisten asemaan, Kanerva mietti.
– Joni Kauko on vakiomiehistöön kuulunut ja taisi viime pelissäkin pelata 62 minuuttia. Kyllä se tärkeää olisi, että Esbjerg sen sarjapaikan saisi säilytettyä ajatellen Huuhkajapelaajien jatkoa ja valmistautumista näihin meidän peleihin.
Esbjerg aloittaa alemman loppusarjan ja sarjapaikan säilyttämistaistelun perjantaina kotiottelussa Horsensia vastaan. Viaplay näyttää pelin suorana lähetyksenä alkaen 19.30.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja