Englannin tähtipuolustaja haukkui Kolumbian – ”Likaisin joukkue, jota vastaan olen ikinä pelannut!”
Englannin tähtipuolustaja John Stones antoi täyslaidallisen kritiikkiä Kolumbialle rangaistuspotkuilla ratkenneen Englannin voiton jälkeen.
Viime kauden Valioliiga-mestari syytti Kolumbia-ottelun jälkeisissä kommenteissaan kahvivaltiota epäurheilijamaisesta käytöksestä.
– Ottelu oli todella outo, Kolumbia on likaisin joukkue jota vastaan olen ikinä pelannut, Stones tykittää haastattelussa.
– Kun saimme rangaistuspotkun, he piirittivät tuomarin, tönivät tuomaria, sitten se pusku jonka te kaikki näitte, he talloivat ja pilasivat rankkaripistettä ennen kilpailua, sekä ottelussa oli myös monia muita huuteluja, jotka eivät näkyneet tv-katsojille, Stones paljastaa.
– He huutelivat meille törkeyksiä, kun menimme ampumaan lopussa rangaistuspotkuja.
Stones sanoo, että kaikki saavat tehdä asiat omalla tyylillään, mutta Englanti ei sikailuun lähde mukaan.
– Tuollainen käytös on heidän pelaajiensa vika, tuo on se tapa jolla he haluavat edustaa maataan. Joitain tapauksia en edes nähnyt ottelun aikana, niin kuin se Raheemiin (Sterlingiin) kohdistunut tönäisy, Stones kertoo.
– En ole ikinä nähnyt tämänlaistä ottelua. Mielestäni ottelussa olisi pitänyt jakaa heille useita punaisia kortteja, sanoo Stones.
Stones ei voinut vastustaa haastattelun lopussa pientä suolan hieromista kolumbialaisten haavoihin.
– Lopputulos on kuitenkin se, että he ovat nyt lentokoneessa ja me olemme vielä täällä, Stones muistuttaa.
Lähde: ITV.com
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja