Dortmundista Veikkausliigaan siirtynyt pelasi supertähtien kanssa – ”Kyllä sen näki, että heillä on lahjakkuutta”
FC Hakaan täksi kaudeksi Dortmund II:sta siirtynyt Haymenn Bah-Traore pelasi useiden huippupelaajien kanssa Dortmundissa.
Bah-Traore vietti Dortmund II:ssa yhteensä viisi kautta, muttei pystynyt murtautumaan missään vaiheessa kivikovaan edustusjoukkueeseen.
Bah-Traoren murtautumista edustukseen vaikeuttivat loukkaantumiset, joiden takia häneltä jäi yksi kausi kokonaan välistä.
– Pääsimme välillä harjoittelemaan edustusjoukkueen kanssa, mutta se riippui myös ykkösjoukkueen päävalmentajasta. Ensimmäisenä vuotenani valmentaja ei ottanut meiltä pelaajia, mutta muina vuosina kyllä. Minulla oli juuri silloin loukkaantumisia, kun pelaajia otettiin enemmän. Ykkösjoukkueeseen murtautuminen on vaikeaa ja ilman loukkaantumisiakin se olisi ollut hankalaa. Voidaan sanoa, etten ollut kaukana ykkösjoukkueesta, mutta toisaalta en ollut myöskään lähellä, Bah-Traore toteaa Hakan sivuilla.
Dortmund II on kuitenkin kasvattanut pelaajia sekä Dortmundin edustukseen sekä muihin huippujoukkueisiin.
Bah-Traoren entisinä joukkuekavereina Dortmund II:ssa pelasivat muun muassa nykyään Manchester Unitedissa pelaava Jadon Sancho, Manchester Cityn Sergio Gomezin, Newcastlen ruotsalaistähti Alexander Isakin sekä nykyään Dortmundin edustuksessa ja Saksan maajoukkueessa pelaava Youssoufa Moukoko.
Bah-Traoren mukaan entisistä joukkuekavereista ei välttämättä huomannut heti heidän tulevaa tähteyttään.
– Kyllä sen näki, että heillä on lahjakkuutta, muttei sitä kuinka pitkälle he pääsisivät. Se on pidempi matka. Sancho oli ehkä sellainen josta huomasi, että hänestä tulee huippupelaaja, mutta Isakit ja muut, niin eivät he mitenkään erityisemmin erottuneet vielä siinä vaiheessa, Bah-Traore vertailee entisiä joukkuekavereitaan.
Elisa Viihde Viaplay ja V sport kanavillaan esittävät Bundesliigan otteluita suorina lähetyksinä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja