Diego Maradona videotarkistuksen puolesta – ”vaikka maaliani 1986 ei olisi ikinä hyväksytty”
Videotarkistukset tekevät vahvasti tuloaan jalkapalloon ja uuden tekniikan puolesta liputtaa vahvasti myös argentiinalaislegenda Diego Maradona.
Maradonan mukaan videotekniikka tuo peliin selkeyttä ja reiluutta.
– Sitä käytetään joka urheilulajissa, ei jalkapallo voi jäädä jälkeen. Ihmiset ärsyyntyvät vääristä tuomioista ja tekniikka tuo läpinäkyvyyttä ja laatua, josta hyötyvät joukkueet, jotka haluavat hyökätä ja ottaa riskejä, Maradona arvioi FIFA.comille.
Yhden jalkapallohistorian kuuluisimmista maaleista tehnyt Maradona myöntää, että nykytekniikalla hänen ”jumalan käsi” –osumaansa 1986 MM-kisoissa Englantia vastaan ei varmasti olisi hyväksytty.
– Ajattelen sitä joka kerran kun annan tukeni uudelle tekniikalla, Maradona nauroi.
– Ja toki, maalia ei olisi hyväksytty jos tekniikka olisi ollut olemassa. Tiedättekö, 1990 MM-kisoissa käytin kättäni putsatakseni pallon maalilinjalta Neuvostoliittoa vastaan, mutta meidän onneksemme erotuomari ei nähnyt sitä.
Maradona muistuttaa myös, että moni muukin puhuttanut tuomio olisi videotekniikalla saatu kertaheitolla oikein.
– Älkää unohtako, että Englanti voitti MM-kultaa 1966 maalilla, jossa pallo ei koskaan ylittänyt maalilinjaa. Tai [Frank] Lampardin laukausta Saksaa vastaan, joka ylitti maalilinjan, mutta jota ei hyväksytty. MM-historiassa on monia tapauksia, jotka olisivat voineet tekniikan myötä näyttää toiselta. On aika muuttaa tämä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja