Dicken suosikkina naisten cup-finaaliin – HIFK ”valmis taistelemaan”
Sunnuntaina ratkotaan naisten käsipallon Suomen Cupin mestari, kun HIFK ja Dicken iskevät yhteen finaalissa. Finaali pelataan Helsingin Urheilutalolla kello 14.00 alkaen.
Dicken lähtee finaaliin puolustavana Cup-mestarina ja samalla lauttasaarelaiset pitävät kärkipaikkaa myös SM-sarjassa, jossa Dicken on voittanut kaikki kahdeksan otteluaan. Finaalista on odotettavissa huippukamppailu, sillä HIFK:n ainoa tahra SM-sarjassa on nimenomaan Dickeniä vastaan koettu 16-29-tappio lokakuun lopussa. Vastakkain ovat siis SM-sarjan kaksi parasta joukkuetta ja lisäväriä tuo paikallisottelu.
– Hävisimme viimeksi Dickenille selvästi, muttemme pelanneet niin huonosti. Suurin ongelmamme oli erinomaisesti pelannut Dickenin maalivahti Sonja Koskinen sekä huono heittopeli hyvistä paikoista, HIFK:n päävalmentaja Rostislav Grinishin kertoo Käsipalloliiton tiedotteessa.
Dickenin päävalmentaja Thomas Hivert ei myöskään anna paljoakaan painoarvoa joukkueiden edelliskohtaamiselle.
– Voitimme isolla erolla viimeksi, mutta meidän täytyy taas taistella ja osoittaa olevamme parempi joukkue. Tämä on eri ottelu ja erilainen tilanne, sillä nyt taistellaan mestaruudesta. Olemme kuitenkin tottuneet tällaisiin otteluihin ja tiedämme pystyvämme nostamaan tasoamme tärkeissä peleissä, Hivert toteaa.
Vaikka HIFK lähtee ennalta altavastaajana, Grinishin luottaa omiinsa.
– Olemme valmiina taistelemaan ja voittamaan ottelun.
Hivert pitää voiton avaimena keskittymistä omaan peliin ja ehjää esitystä.
– Ottelun tulos ei juurikaan riipu vastustajastamme, vaan siitä miten me pelaamme. Jos pelaamme omalla tasollamme, ei meillä pitäisi olla ongelmia voittaa peli. Lähdemme otteluun niin kuin kaikkiin muihinkin, eli otamme sen vakavasti ja pyrimme pelaamaan niin tehokasta käsipalloa kuin mahdollista.
Naisten Suomen Cupin finaali HIFK – Dicken Helsingin Urheilutalolla sunnuntaina 3.12. kello 14.00.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Konferenssiliigan liigavaihe saatiin päätökseen
- Joel Kiviranta Coloradon sankari – Teuvo Teräväisen vahva vire jatkuu
- Suomen joukkue Tour de Skille nimetty
- Aleksander Barkov palasi voitokkaana
- Viaplay esittää jatkossa taito- ja pikaluistelua
- Patrik Laine iski hattutempun – Teuvo Teräväiselle myös kolmen pisteen peli
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä