Chris Froomen haastajat ylimielisinä – ”SKY ei ole yhtä vahva kuin ennen”
Lauantaina alkavan Tour de Francen ykkössuosikki, SKY -tallin Chris Froome, joutui jo ennen starttia henkisen sodankäynnin uhriksi.
Froomen ykköshaastajaksi nostettu, australialainen BMC -tallin kapteeni Richie Porte, aloitti psyykkauksen ja sai tukea tallikaveriltaan Nicholas Rochelta.
– SKY ei luultavasti ole yhtä vahva kuin se on ollut, Porte sanoi Touria edeltäneessä lehdistötilaisuudessa.
– Niin, koska me emme aja siellä, tuki Porten ykkösluutnantti Roche.
Uhossa on varmasti mukana myös tervettä huumoria, sillä sekä Porte että Roche ovat entisiä SKYn ajajia ja Froomen tärkeitä apukuskeja. Porten roolia pidettiin erityisen tärkeänä Froomen voitoissa 2013 ja 2015. Tämän jälkeen Porte lähti kokeilemaan omia siipiään joukkueen kapteenina eli ajajana, joka vuorostaan saa nauttia apuajajien palveluksista. Tärkein näistä on tänä vuonna nimenomaan Roche.
– Vakavammin, SKYlla on todella vahva joukkue, mutta niin on meilläkin. SKY on sanonut, että heillä on neljä tai viisi sellaista ajajaa, jotka ovat sijoittuneet suurilla toureilla kymmenen parhaan joukkoon, mutta niin on meilläkin, Roche sanoi lehdistölle.
Kumman talli on sitten lopulta vahvempi, selviää 23. heinäkuuta, kun Tour de France 2017 päättyy Pariisiin. Kilpailu alkaa lauantaina Düsseldorfissa, Saksassa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja