Ampuhiihtäjät totaalisessa yössä: “Miten hemmetissä tämä voi olla noin vaikeaa?”

Ampumahiihdolla on Suomessa vahvat perinteet. Kaisa Mäkäräistä ja osin Mari Laukkasta lukuun ottamatta laji on kuitenkin vaipunut syvälle yöhön.

Tämän päivän maailmancupissa Itävallan Hochfilzenissä Kaisa Mäkäräinen oli 28:s, ja yhteensä seitsemästä suomalaiskilpailijasta toiseksi paras oli Mari Laukkanen, 60:s. Miksi ampumahiihto on vajonnut näin syvälle sivustomme asiantuntija Lauri Hollo?

– Tilanne on Mäkäräisen takana kokonaisuutena kestämätön, ollut jo monta vuotta. Viime kaudella sentään Laukkanen väläytti pari kertaa, mutta tämä kausi on alkanut umpisurkeasti. Miehissä ei ole valo edes pilkahtanut pitkiin aikoihin.

– Meillä on vuosikymmenten varrelta iso tukku arvokisamitalisteja, nimenomaan miehissä. Suomessa on erittäin hyviä ampumaurheilijoita sekä hiihtäjiä, ja molemmissa lajeissa riittää valmennusosaamista. Joten miten hemmetissä tämä voi olla näin vaikeaa?

No kerropa se.

– En kerro, kun en osaa vastata. Laji on Keski-Euroopassa huikean suosittu, meillä marginaalilaji. Sponsoreita ei varmasti liiaksi ole, mutta ei niitä kuulukaan olla, kun tuolla tasolla kilpaillaan. Luulisi, että vuosien varrella edes joku miehistäkin olisi kehittynyt sinne 20-30 parhaan joukkoon, mutta ei. Ahti Toivasessa ja Olli Hiidensalossa on pientä potentiaalia, mutta ei kummankaan kehityskäyrä tällä hetkellä mitenkään valtavia hurraahuutoja aiheuta.

– Tänään hiihdettiin pikamatkat, joissa naisten voittoaika oli 20.04 ja miesten 23.52. Mäkäräistä ja Laukkasta lukuun ottamatta kaikki muut meikäläiset hävisivät pelkästään suksella kärjelle 2-3 minuuttia. Se on tuon pituisissa kilpailuissa ikuisuus. On hyvä kysymys, mitä järkeä on kuljettaa tätä porukkaa maailmancupeissa ylipäätään?

– Urheilijat toki yrittävät kaikkensa, mutta liian monen kohdalla fakta on se, että tämä ei ole oikea taso kilpailla. Olisi palattava lakki kourassa nöyrästi IBU-cupiin, yritettävä saada rouhituksi sieltä kohtuutuloksia ja ehkä sitä kautta joskus palata MC-tasolle. Nyt olisi nöyrryttävä ymmärtämään, että tämä meidän peräpään porukkamme ei hyödy kilpailemisesta maailmancupeissa yhtään mitään.

Miten tuolla porukalla on sitten koskaan mahdollista menestyä, kun ero jo suksella on noin valtava?

– Sanopa se. Jos ei edes nolla-ammunnoilla pääse maailmancupin pisteille, mitä järkeä koko touhussa silloin on? 2000-luvulla ampumahiihdossa on mennyt jotakin totaalisesti ja kollektiivisesti pieleen, raskaimman kautta: liittotasolla, seuratasolla, valmennuksessa, kaikessa. Vaikka harrastajia on vähän, ei tällaiseen tulokseen voi olla kukaan tyytyväinen.

– Yksi kilpahiihtäjäkaverini sanoi, että Suomessa ampumahiihtoon siirtyvät ne, jotka eivät maastohiihdossa pärjää. Ja siltähän tuo kiistatta tulosten valossa näyttää. Kansainvälisillä areenoilla on vain kylmä fakta, että suksen on liikuttava pahuksen lujaa – ihan maastohiihtäjien parhaimmiston tuntumaan – jos tässä lajissa haluaa menestyä. Uutta sukupolvea pitäisi pystyä kasvattamaan nimenomaan tätä kautta, vahvalle hiihtopohjalle. Nyt se on retuperällä.

Uskotko että jossakin valo edes pilkahtaa loppukauden aikana?

– Kaisa Mäkäräinen on alkukauden ailahtelusta huolimatta kunnossa ja uskon, että Mari Laukkanenkin nostaa selkeästi tasoaan, kun saa ammunnan uomiinsa. Hiihtovauhtihan hänellä on erinomaista luokkaa.

– Miehissä tilanne on toinen. Ahti Toivanen on vielä ”saikulla”, mutta palannee melko pian maailmancupeihin. Hänellä ja Olli Hiidensalolla pitää kuitenkin näkyä aika pian nytkähdys parempaan. Hiidensalo esiintyi mainiosti kauden avauksen pariviestissä kaksi viikkoa sitten Mäkäräisen kanssa, kyllä siellä potentiaalia on. Nyt pitäisi vain saada tasaisuutta otteisiin ja ne parit hyvät sijoitukset aikaan, että itseluottamuskin kasvaa.

Viime vuonnahan Suomen viestijoukkueilla lähinnä naurettiin, kun sijoitukset olivat siellä 20 tuntumassa ja ylikin. Harva edes on tiennyt, että niin monessa maassa harrastetaan ampumahiihtoa…

– Viestien osalta tilanne ei valitettavasti juuri viime kaudesta muutu, kokonaiskuva on yhä sysisynkkä. Naisissakin Mäkäräisen ja Laukkasen takana on valtava kuoppa. Vie vuosia, että palaamme kammottelemaan viestien kärkikahinoihin, jos palaamme enää koskaan. Hiukan skeptiseksi tämä vetää.