Amerikkalaisluistelija tuli ulos kaapista – ensimmäinen avoimesti homo mies edustaa USA:ta olympialaisissa
Adam Rippon on tehnyt historiaa jo ennen kuin hänen osuutensa Pyeongchangin olympialaisten taitoluistelussa on edes alkanut. Hän on ensimmäinen USA:ta olympiatasolla edustava miesurheilija, joka on avoimesti homoseksuaali.
Taitoluistelijoita on aiemminkin tullut julkisesti ulos kaapista, mutta vasta aktiiviuransa päättymisen jälkeen, joten Rippon aukoo uusia uria.
– Tässä lajissa se on tabu. Jo se että on taitoluistelija johtaa käsitykseen, että on homo, ja sitten kaikki kamppailevat yrittääkseen saada kaikki uskomaan sen että on kuten muutkin, Rippon kertoi Los Angeles Timesille.
– Se että olen ensimmäinen joka on tullut ulos ja ollut avoin asian suhteen jo aktiivina on hiukan shokeeraavaa.
Kymmenvuotiaana taitoluistelun aloittaneella Ripponilla on takanaan koulukiusaamista ja hän on noussut huipulle vasta vanhemmalla iällä.
– Löysin paikkani elämässä ja sellaista tekemistä, johon olin sopiva – sellaista jota rakastin. Se muutti kaiken, Rippon kiittelee taitoluistelua.
Hän kertoi homoseksuaalisuudestaan kaksi vuotta sitten ja on noussut tämän kautta esikuvaksi amerikkalaisessa urheilussa. Nyt hän tekee historiaa myös vanhimpana yhdysvaltalaisena olympiadebytanttina taitoluistelussa.
– Minulta vei hiukan aikaa päästä olympialaisiin, mutta nyt kun olen täällä, en välitä siitä minkä ikäinen olen.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja