Alexis Sanchez ajastaan ManU:ssa: ”Halusin pois ensimmäisten treenien jälkeen!”
Pysyvällä siirrolla muutama viikko sitten Interiin siirtynyt chileläistähti Alexis Sanchez ei muistele aikaansa Manchesterin punaisissa kovinkaan suurella mielihyvällä.
Mies kertoi viikolla Instagramissa, että homma lähti jo alusta asti väärille urille.
– Kun tulin ensimmäisten harjoitusten jälkeen kotiin, kysyin puolitosissani agentiltani, voisinko mennä takaisin Arsenaliin, Sanchez
paljastaa.
– En missään vaiheessa tuntenut itseäni tervetulleeksi seuraan, vaikka tein mielestäni töitä kahden edestä. Kuten olen aina tehnyt. En usko, että huononin viidessä kuukaudessa yhdestä liigan parhaimmista pelaajista siihen tilanteeseen, että en edes mahdu joukkueeseen,
chileläinen kertoo.
Sanchezin mukaan ympäristö vaikuttaa suuresti siihen, kuinka pelaaja viikosta toiseen Valioliigassa pelaa.
– Perheen, seuran ja managerin tulee muodostaa sellainen kokonaisuus, että pystyt antamaan kaikkesi kentällä. Manchesterissa tästä puuttui
jotain, hän kertoo.
Sanchez paljastaa myös, että olisi ollut valmis siirtymään myös Manchester Cityyn, mutta hänen palkkapyyntönsä oli siinä vaiheessa
liikaa Citylle.
Chileläinen pelasi Manchester Unitedissa kahden vuoden aikana vain 45 ottelua, joissa osui viidesti.
– Joukkue ei ollut siinä vaiheessa yhtenäinen, ja jotain piti syyttää heikosta menestyksestä. Valitettavasti media ja osa faneista otti minut syntipukikseen, Sanchez lataa.
Manchester Unitedin kausi alkaa 12.9. kotiottelulla Newcastlea vastaan. Näet Valioliigan huippuottelut myös tulevalla kaudella V Sportin
urheilukanavilta ja Viaplay.fi:stä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Dallasin suomalaiset loistivat – Miro Heikkisestä ikäviä uutisia
- Kevin Lankinen torjui Vancouverin voittoon
- Artturi Lehkonen Coloradon sankarina
- Mikko Rantanen debytoi Carolinassa
- Mikko Rantanen kaupattiin – Roope Hintz palasi maalin makuun
- Sebastian Aho loistovireessä – Joonas Korpisalolle nollapeli
- NHL sai uuden suomalaisen maalintekijän
- Jesperi Kotkaniemi ilmiliekeissä
- Sebastian Aho Carolinan sankarina
- Patrik Laine Montrealin sankari