Tapparan taustayhtiö kovaan tulokseen – ”Tulos hyvä, mutta ei riittävä”
Tappara kertoo verkkosivuillaan, että seuran taustayhtiö Tamhockey Oy:n tulos nelinkertaistui edellisestä vuodesta Suomen Mestaruuden ansiosta.
Tampereen Tapparan taloudellinen tulos koheni edellisestä kaudesta noin 200 tuhatta euroa. Tapparan taustayhtiön Tamhockey Oy:n tulos tilikaudella 1.5.2015 – 30.4.2016 on 252 378,80 euroa. Edellisellä tilikaudella tulos oli positiivinen noin 62 000 euroa.
Tapparan toimitusjohtaja Mikko Leinonen kommentoi tuloksen olevan hyvä, mutta ei riittävä.
Urheilullisesti Tapparan joukkue pelasi Liigan finaaleissa ja on siten vakiinnuttanut asemansa Liigan parhaimpien joukkueiden joukossa. Saavutettu Suomen Mestaruus kruunasi hyvän kauden.
Tulosparannus on merkittävä, liikevaihto nousi muutama satatuhatta euroa ollen nyt 7,5 miljoonaa euroa, ja vaikkakin kustannukset nousivat odotettua enemmän, pystyttiin kuitenkin tulosta parantamaan kohtuullisesti. Lipunmyynnin kehittyminen suotuisasti yhden kauden notkahduksen jälkeen ja yhteistyösopimusten jatkuva lisääntyminen olivat kauden myönteisiä asioita. Lipunmyynnin odotetaan edelleen kasvavan myös alkavalla kaudella.
Tapparan osallistuminen CHL:ään (Champions Hockey League) on jatkossakin Tapparalle merkittävä panostus tulevaisuuteen ja pitää Tapparan tiukasti seurajääkiekon kansainvälistymisessä mukana. Elokuun 27. päivänä 2016 kohdataan Tampereella Hakametsässä ensimmäisessä kotiottelussa sveitsiläinen huippujoukkue HC Lugano, syyskuun alussa puolestaan saksalainen Adler Mannheim.
– Tampereen areenahankkeen myönteinen kehittyminen tukee myös Tapparan kansainvälistymisstrategiaa ja on kaikille tamperelaisille kulttuurin ja urheilun harrastajille mieluinen kehitys, toteaa toimitusjohtaja Leinonen Tapparan sivuilla.
Lähde: Tapparan verkkosivut
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Teuvo Teräväinen maalasi kahdesti
- Suomalaiset tehokkaina NHL:ssä – uusi suomalainen nimi pistetilastoon
- Juuso Pärssinen avasi maalitilinsä Coloradossa
- Ranskan Ligue 1 täydentää Viaplayn vahvaa jalkapallotarjontaa
- Hiihdon maailmancup -kisat jatkavat Viaplayssa – uusi sopimus vuoteen 2030
- Ipswich juhli ensimmäistä kotivoittoa Valioliigassa yli 20 vuoteen
- Kaapo Kakko sai pistetilin auki uudessa seurassa – Floridan suomalaiset iskussa
- Manchester City voitti vihdoin – Liverpool murskaava
- Kerttu Niskanen taisteli toiseksi Tour de Skillä
- Suomalaisvahdit loistivat NHL:ssä – Montrealin vahva vire jatkuu